Yleistä

Keväällä 2003 perustettu TASO on Tampereen ensimmäinen opiskelijasinfoniaorkesteri. Orkesterin tällä hetkellä n. 70-henkinen soittajisto koostuu Tampereen korkeakoulujen opiskelijoista sekä jo työelämässä mukanaolevista musiikinharrastajista. Pääosa soittajista on opiskelijoita Tampereen yliopistosta, Tampereen teknillisestä yliopistosta sekä Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta.

TASOa johtaa viulisti Kimmo Tullila. TASO:n taiteelliset tavoitteet ovat alusta asti olleet korkealla ja orkesteri on esittänyt useita orkesterikirjallisuuden suuria teoksia menestyksekkäästi. Korkea taiteellinen taso ei kuitenkaan ole este rennolle tekemisen meiningille ja aidolle innostukselle, jotka ovat TASO:n suurimmat vahvuuden ja käyttövoima. Orkesterin pääperiaate onkin tarjota soittoharrastustaan jatkamaan halukkaille opiskelijoille sekä tarpeeksi haastavaa musisointia, että mukavaa ja rentoa yhdessäoloa. Orkesteri konsertoi vähintään kerran joka kevät ja syksy, siis ainakin kaksi kertaa vuodessa.

Tampereen yliopiston sinfoniaorkesteri

Päivitetty 29.4.2008